Aurinko

Etelän äänet

Aurinko

Etelän äänet

Me olemme siemeniä | Argentiina

Ruoka

Vastatkaa kysymyksiin:

  1. Missä maassa ja maanosassa video on kuvattu?
  2. Mitä ongelmia ruoantuotantoon liittyy alueella?
  3. Keitä ihmisiä videolla esiintyy? Mihin he pyrkivät toiminnallaan?
  4. Millä tavoin siemenoikeudet vaikuttavat ruoantuotantoon?

Ideoikaa oman videon aihetta:

  1. Millä tavoin katsomanne videon aihe kytkeytyy Suomeen ja suomalaisiin?
  2. Mistä asiasta olisi kiinnostava tietää lisää?
  3. Mikä voisi olla asia, johon tässä aihepiirissä mielestänne pitäisi vaikuttaa Suomessa?

Artikkeleja projektin tueksi

Taustatietoa teemasta

Ruoka aiheuttaa noin 20% ihmisen ilmastovaikutuksista.
Ruoantuotannossa syntyy hiilidioksidia, metaania ja dityppioksidia.

Ilmastonmuutoksen kannalta on ratkaisevaa, kuinka paljon eläinkunnasta peräisin olevaa ruokaa syömme, sillä siitä syntyy suurimmat päästöt. Yli kolmannes maapallon kasvipeitteisestä maapinta-alasta on eläintuotannon käytössä: laidunmaina tai rehukasvien viljelyssä. Ruoantuotantomme on koneellistettua ja perustuu suuriin monokulttuureihin. Nykyinen tuotanto köyhdyttää maaperää ja altistaa sadot tuhoille. Joudutaan käyttämään kemiallisia lannoitteita, jotka valuvat vesistöihin rehevöittäen niitä ja torjunta-aineita, jotka aiheuttavat vakavia ongelmia ympäristölle ja eliöille. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että tällä menolla hedelmällinen maaperä loppuu maailmasta 60 vuodessa.

Monikansalliset yhtiöt pyrkivät hallitsemaan ruoantuotantoa yksityistämällä siemeniä ja saattamalla siten maanviljelijät riippuvaisiksi siementen ostamisesta. Ohessa voidaan myös myydä torjunta-aineita, joita valitut kasvilajikkeet tarvitsevat ja näin lisätään maanviljelijän riippuvuutta. Jos viljelijällä on sen sijaan oikeus siemeniinsä, niiden jalostamiseen ja vapaaseen levittämiseen, on heillä myös omistajuus ruoantuotantoon. Kyseessä on oikeus, jota pienviljelijät ja alkuperäiskansat ovat puolustaneet sinnikkäästi. Se joka hallitsee ruoantuotantoa määrää, mitä me syömme ja mihin hintaan. Pienviljelijöillä on kriittinen rooli maailmanlaajuisessa ruoantuotannossa. Arvioiden mukaan kolmasosa maailman ruoasta on pienviljelijöiden tuottamaa.

Siirtymä luonnonmukaisempaan ruoantuotantoon, jossa vaalitaan maaperää eikä käytetä kemikaaleja, on kestävän tulevaisuuden kannalta olennaista. Myös hajautetummalle ruoantuotannolle, esimerkiksi kaupunkiympäristössä, on todennäköisesti tulevaisuudessa kasvava tarve. Se vähentää kuljetuksia, joka vähentää päästöjä ja takaa toisaalta ruoan paremman laadun. Oikein menetelmin maanviljelysmaat voidaan myös valjastaa sitomaan itseensä hiilidioksidia sen sijaan että ne aiheuttavat päästöjä.

Scroll to Top